lauantai 12. marraskuuta 2011

stable weekend

Perjantai: Menin tallille koulun jälkeen Julian kanssa yöksi. Kun menin tallille Julia oli jo ratsastamassa Jontulla. Kävin laittamassa Nuutin kuntoon ja tulin Julian kanssa kentälle. Tein Nuutilla alkuun suht paljon käyntityöskentelyä mm. väistojä ja avoja. Nuutti ei niitä vielä kovin hyvin hallitse, mutta niitä harjotellaan. Ravissa pyöritin Nuuttia ympyröillä, jossa Nuutti myötäsikin ihan kivasti. Laukat sain vasempaan suuntaan nousemaan hyvin, mutta oikeaan suuntaan oli hieman hankaluuksia, mutta kyllä sekin sieltä nousi. Nuutin ratsastuksen jälkeen pidin Jennille tuntia kun se ratsasti Niksillä. Sen jälkeen saatiin Julian kanssa olla lastenvahteja Olaville ja Leolle.

Lauantai: Herätys oli taas mitä ihanin. Olavi kiipee sänkyy kaheksan aikoihi! No mikäs siinä kai se oli jo korkee aika herätä. Mentii Julian kaa tekee aamutalli ja ratsastamaa maastoo Nuutilla ja Niksillä. Maastossa vähän päästeltiin ja ihme kyllä Nuutista löyty poweriiki! Maastossa oli oikein mukavaa kun oli valosaaki.
Maaston jälkeen juoksutettiin Inca ja Jonttu kentällä liinoissa. Julia toisessa päädyssä ja minä toisessa. Julia laittoi toiseen päähän puomeja ja minä väkersin semmossen esteen missä on vesimatto alla ja kavaletti päällä. Verkkasin Incun hyvin ennen kun tulin estettä. Inculla tuntui olevan todella paljon energiaa joten se oli ihan hyvä homma, että juoksutin sen enkä ratsastanut. Rupesin tulemaan kavalettia, jonka Inccu meni tosi hyvin vaikka kuvittelin, että se vähän kyttäisi sitä vesimattoa siellä alla, mutta ei mitään. Juoksutuksen jälkeen Inccu oli aivan hikinen! Kokeilin laittaa Incun selkään sitä vesimattoa ja antoi laittaa sen tosi nätisti ilman ongelmia sen selkäänsä. 
Heppojen liikutuksen jälkeen menin sisälle leipomaan pullia, josta tuli ihan hyviä!
Lähdin Adan mukaan Voistioon, koska Adalla oli valmennus sielä Lexin kanssa. Adalla ja Lexilla tuli muutamia hyviä hyppyjä ja suorituksia, mutta myös muutamia hieman epäonnistuneita, mutta muuten näytti ihan hyvältä, siihen nähden, että Lexi kävi aika tosi kuumana ja kierroksilla!
Valmennuksen jälkeen käytiin purkamassa Lexi ja lähdettiin kotiin. Ada muuten kysyi, että haluanko kokeilla Lexiä joskus, jos sitä haluaisin alkaa liikuttelemaan. Ja kyllähän sitä aina kokeilla voi!

Lexi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti