tiistai 20. joulukuuta 2011

tylsäätylsäätylsää

Sori mul on  nyt jonkun verran postaustaukoja kun ei oo mitää kovin ihmeellistä kirjoteltavaa, mutta kerronpa taas jtn.
Viikonloppu meni kaupungilla pyöriessä, koska olen unohtanut parille ostaa joululahjat. Niitä olen sitten yrittänyt etsiä, mutta ei ole kyllä tuottanut  tulosta. No onhan mul nyt viel aikaa, koska päädyimme työnantajani kanssa siihen tulokseen, että on parempi jos lopetan ja etsin jonkun uuden harjottelu paikan. Työnanatjan kanssa on ollut vähän ongelmia, mutta ei siitä sen enempää.
Nyt pitäsi viel yhdeksi kuukaudeksi etsiä uusi paikka. Pari paikkaa on jo mielessä mistä voisin kysästä.

Eilen näin Heiniä pitkästä aikaa kaupungissa ja oli oikein mukavaa. Ostin itselleni yhdet farkut ja paidan vaikka olin itselleni luvannut, että en tuhlaa rahojani mihinkään turhaan. Mutta näin pääsi taas käymään.

Huomenna ainakin olisi tarkoitus käydä kyselemässä työpaikkoja. Torstaina sitten juhlittais Jessican kanssa mun synttäreitä näin kaks viikkoa jälkikäteen. Tarkoituksena olisi varmaan pitää  jonkin sortin leffamaratooni? Emilia, Vilma ja Eetu tulevat meille torstai iltana. Perjantaina klo 10.00 minulle ja Empulle on varattu koulutunti Uusmattilaan. Sitten lauantaina menemme mummon ja papan luokse sukulaisten kanssa viettämään joulua. Tässä nyt tämmönen pikapostaus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti