keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Luonnonhelman tunti

Elikkä tarkoitus oli mennä tänään serkkuni kanssa ratsastamaan tuonne Luonnonhelmaan, mutta Elle ei sitten päässytkään. Menin sitten yksinäni. Pääsin kuitenkin samalle tunnille missä Hanna oli. Hanna on käynyt Kiwatchalla samalla vakkari tunnilla ja leirillä kanssani. Tiesin, että Hanna oli tunnilla kun oltiin faebookissa juteltu.
Lähdimme vähän myöhässä kotoota kun tuli aika yllättäin se, että tunti onkin jo 2 tuntia aikasempaa. Laitoin Hannalle viestiä ja pyysin laittamaan heppaa jos en kerkee sinne. Kun tulin tallille niin hevoseni, Honda oli karsinassa valmiina. Kiitos Hanna!
Honda oli jotain reilu 170cm ja rodultaan kuulemma täykkärin ja jonkun kylmäverisen risteytys. Honda oli alkuun aika jäykkä, mutta kun tehtiin muutamia väistöjä ja siirtymiä alkoi heppakin irtoomaan ja tuntumaan ihan mukavalta. Ravissa tuli muutamia tosi hyvän tuntusia askelia. Hondalla oli suht. helppo ravi istua, joten mentiinkin koko tunti harjotusravissa. Vasempaan suuntaan laukka onnistui ihan hyvin. Tehtiin mm. pysähdyksestä ja peruutuksesta laukannostoja, joista Honda kuumenni ihan kiitettävästi ja alkoi peräkin lentää! Kyydissä pysyttiin yllättävän hyvin. Oikeaan kierrokseen laukannostot ei sitten oikein onnistunutkaan kun kokoajan nousi väärä laukka. Sain kumminkiin muutamat oikeat laukat (tosin pukkien kanssa) ja sitten lopetettiin siihen.
Talli vaikutti tosi mukavalta! Opetus hyvää ja ystävälliset ihmiset. Oli muutenkin ihan huippua nähdä Hannaa pitkästä aikaa. Hannaa oon viimeeksi nähny muistaakseni viime kesänä ohi mennen kaupungissa. Hannan kanssa sitten varmaankin rupean täällä käymään :)

Äiti oli mukana kuvaamassa, mutta ei oikein saanut kunnon videota. Tässä yksi pätkä joka ei kovin hyvä ainakaan minun ja hevosen osalta!

VIDEO

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti