sunnuntai 30. lokakuuta 2011

sukupostista


Olinki niin reipas ja jaksoin ajella tänää tallille. Tuntu jotenki ihan hassulta ajaa pitkästä aikaa skopalla.
No juu, tallilla sit vähä aikaa siin hengailin ennen ku lähin hakemaan tallin uuden asukkaan Niksin käytävälle harjattavaksi. Meni hetken aikaa ennen ku sain rouvan kiinni ku ei millään meinannut tulla enkä halunnut mennä polvia myöten kuraan.. Niksi oli tosi kiltti kun harjasin ja hoidin sen. Sillä on aivan super upee ja pitkä harja! Just semmonen mikä suokilla pitääkin olla. Kokeilin Niksiä kentällä vain n. 15 min, koska sillä on niin huono kunto ja se oli mennyt jo Jennillä ja talutuksessa.
Niksi oli oikein mukava ratsastaa. Tosi herkkä kaikille avuille, kuunteli tosi hyvin.
Käynnissä toimi tosi hyvin. Teki väistöt sun muut ja hakeutui muotoonkin. Ravissa kulki kanssa ihan hyvin, yritti vähän puskea keskelle päin, mutta kulki muuten tosi rauhallisesti. Sillä on tosi pehmee raviaskel! Hieman erilainen kun Inculla tai Käpsyllä..
Laukat nousi yllättävä hyvin, myös käynnistä. Laukka oli muutenkin tosi pehmee ja mukava. Kävelin aika pitkät loppukäynnit ja lähdin talliin purkamaan Niksiä. Se ei ollut ollenkaan hikinen edes satulan alta.

Kun olin hoitanu Niksin hain Incun ja Lotan sisälle ja harjasin molemmat. Tarkoituksena oli juoksuttaa Inccu, mutta sainkin päähän piston mennä ilman satulaa kentällä. Inculla oli uudet siniset omppu kuolaimet, jotka oli tosi makeet :D Menin kentälle köpöttelemään hetkeksi aikaa. Otin jopa laukkaa vaikka epäilinkin, että siitä ei tule mitään, mutta pysyin kuitenkin kyydissä! Purin Incun ja lähdin kotiinpäin ajelemaan.

Huomenna olen menossa Jessican kanssa horsepron johonkin alennusjuttuun? En edes muista mikä se oli kun Jekki soitti mulle tänää ja keroi siitä. No katsotaan minne huomenna joudun :D
Ratsastamaan oli tarkoitus mennä tiistaina, mutta juuri tätä tekstiä kirjoittaessa muistinkin, että minulla on inventaario! no mutta keskiviikkona olisi vikellys ja torstaina Tiian tunti. Toivottavasti en nyt ole muuta unohtanut!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti